Lapland sightseeing, oldschool.

Suits you, Sherpa! has left Mongolia (in fact, that already happened at the beginning of October) and while there might be some photo updates from that direction coming up in the future, for now possible updates will cover something different. Like winter trekking in Finnish Lapland.

As some of you may have learned, I’m quite lazy on average. Luckily I manage to direct the bursts of energy into doing something worthwhile every now and then.  I’ve been wanting to try winter trekking (on skis) for a while now, and the student scout troop at the University of Oulu organizes a polar night trek every year around New Year’s, so I thought I’d join in to learn. I had no idea how anything works and I’d never trekked in Lapland even in the summer so I had no personal experience of the wilderness hut system there.

vaellusreitti

The route. E8 south from Kilpisjärvi – Ailakkajärvi – Termisjärvi – Kuonjarjoki (2 nights) – Saarijärvi – Termisjärvi again – Kilpisjärvi nature centre. 7-15 km of skiing on each day excluding the rest day. The area showing green on the map is the Käsivarsi Wilderness Area.

I was put in a group of people ranging from more fit and experienced to me with no experience or level of fit, which was great for me but maybe not so nice for everyone else. Originally I was in a beginner’s group that was going to trek easy and just focus on learning how stuff works but, as it turns out, they were taking things so chill they all cancelled their participation.

What characterized the trip this time for people who are more familiar with the area and conditions was that there was little snow this year and it was colder than on average. In fact, apparently the last time it was this cold was 4 years ago. This well advertised piece of news caused several people to send worried SMSs to phones that mostly had no reception in the wilderness and scan for news talking about dead scouts in Lapland. To us there it meant skiing shorter distances, no stopping for lunch breaks and for some of us it was a good opportunity to test their sleeping gear in proper weather. (I should add I do not belong to the latter group.)

IMG_8517pieniMIKA

Some groups decided to go to areas where huts were more scarce so they had to spend nights in tents. We planned to sleep in huts but some of us wanted to try sleeping in tents outside the huts which was easier knowing that you had a bed inside, too, should it get too cold, but they managed just fine, even in -30. This awesome picture is by our teammate Mika Kiviluoma.

I took few pictures so I borrowed some from Mika. Here’s a photo story of some of the stuff what went down in the hills the week we were there. Click for a larger image and caption.

In case you’d like to know more about the preparations and practicalities of winter trekking, you can find info in Finnish (and some in English) on the aforementioned SOOPA’s website. Even some exchange students who have never skied have participated in these polar night treks. There are also Easter and autumn hikes every year. The beginning of the year is a very uncommon time for a trek in Lapland and the chances are you won’t meet anyone else except for maybe a few reindeer herders on their snowmobiles.

You don’t need to be a student or an alumni of the uni nor a scout or an ex-scout to join, you just pay the 7 euro membership fee and 70 € to get the busrides, a sauna session and a big lunch after the trek. If you’re in Finland, DO IT and laugh at the tourists getting pulled in snowmobiles 2 km away from the village in their sponsored overalls. You won’t regret it.

-Anniina

Advertisements

Puuskissa purjehdusta kuivalla maalla

On olemassa useita asioita, joiden kuvittelen olevan hauskaa ajanvietettä, mutta olen liian laiska vaivautumaan järjestää itselleni mahdollisuutta testata niitä. Hyvä esimerkki tästä on koskenlasku, jota kokeilin aikoinaan Nepalissa ainoastaan siksi, että porukan muut jäsenet halusivat. Siis koskenlaskea yhtä maailman top 10 koskenlaskujoesta… Onneksi joku muukin joskus päättää mun aktiviteeteista kuin minä itse.

IMG_6810pieni

Post-koskenlasku marraskuussa 2011. Tarkkaisilmäisimmät bloginvahtaajat huomaavat heti, kuka innokkaista koskenlaskijoista oli käynyt vain partion, ei armeijaa.

Landsailing – tai blokarting (tomeito, tomaato) – on toinen hyvä esimerkki samaan sarjaan kuuluvista “muut käski” -tyyppisestä potentiaalisesti hauskasta ajanvietteestä. Koska kämppis-Isabel tunsi kaksi landsailingiä harrastavaa mamua, niin minut imettiin väkisin kotoani mukaan. Ennen Mongoliaan saapumistani en edes tiennyt landsailingin olemassaolosta, mutta ilmeisesti lajin harrastajat kilpailevat ihan kansainvälisestikin. Me ei kuitenkaan kilpailtu vaan pössötettiin.

IMG_5999editedPIENI

Lähtötilanne.

IMG_6009editedPIENI

Miehet hommissa ja naiset tilannetta todistamassa.

En tiedä, millä tasangolla tätä hommaa harrastaisi Suomessa, mutta Mongoliassa matalaruohoista, aitaamatonta laidunmaata riittää, jos vaan lantakasat maassa (ja sitä myöten renkaassa ja lopulta kädessä) ei haittaa. Löysimme alle tunnin ajomatkan päästä UB:sta hyvän tasangon, jolla maapurjehtia, ja tuulikin oli mukavan voimakas, ehkäpä noin 20 km/h ja puuskissa vähän päälle. Paikalta löytyi myös purjehtimalla paimennettavia lehmiä ja hevosia. Hevoset siirtyivät heti suosiolla sivummalle, kun taas lehmät juoksivat ensin karkuun kunnes rohkaistuivat ja alkoivat uhmakkaiksi.

IMG_6087editedPIENI

Lehmien epäilys on herännyt.

Ajokkia ajetaan kahdella eri keinolla. Suunta valitaan pyörän ohjaustangon tyyppisellä vivulla, ja nopeutta säädetään purjeen kireyttä muuttamalla. Toisella kädellä siis ohjataan ja toisella pidetään purjeen kiristysköyttä. Käytännössä kyllä kiristin purjetta välillä kaksin käsin. Toisaalta välillä päästin kokonaan irti köydestä ja menin silti liian lujaa. (AAAAAAAAAAAAAAA!) Purjehduskaveri mittasi itselleen parhaimmillaan lähes 50 km/h kulkunopeuden eli mukavaa mopovauhtia blokartilla pääsee oikeissa olosuhteissa! Toisaalta välillä vauhti on tosi hidasta, ja kukkulan takana hankalaan suuntaan yrittäessä vauhti voi tyssätä kokonaan.

IMG_6017editedPIENI

Meikää pidätellään, vaikka menottaa jo.

IMG_6025editedPIENI

Vihdoin nysvääjät päästivät hommiin.

Hauskaa oli tietenkin viilettää viivasuoraa linjaa niin kovaa kuin uskalsi, mutta koska tuuli oli niin voimakas, pystyi laitteella myös kivasti kikkailemaan erilaisia käännöksiä ja kiertämään paskarinkiä kaverin ympärillä. Jossain vaiheessa oli jokainen myös kumossa purjeensa kanssa, mikä oikeastaan tuntui kuuluvan hommaan. Kyytissä pysyy turvavyön kanssa ja kypärä suojaa päätä. Matkantekohan on suorastaan takuuturvallista verrattuna mongolialaiseen autoiluun!

IMG_6069editedPIENI

Isabel ja Chris ratissa.

IMG_6086editedPIENI

Siinä se siis kului päivä tohottaessa ja lehmiä paimentaessa. Chris ja Adam, jotka ovat asialle omistautuneet huhtikuusta lähtien, sanoivat päivämme olleen ehkäpä heidän paras purjehduspäivänsä. Näin ne vaan on tuulet meikällekin joskus myötä, ehe-ehe. Isabelille ei, koska sen Iphone tippui ja jäi tasangolle.

Mikäli jotakuta asia oikein todella kiinnostaa, niin liittymällä Facebookissa Land-Sailin Mongolian kaveriksi (kyseessä on siis nimenomaan profiili, ei sivu) pääsee tiiraamaan videota, joka tehtiin meidän sunnuntai-iltapäivästä. Tyyppien tarkoitus on ilmeisesti joskus tehdä hommasta ihan bisnestä.

Havaitsin tässä ohimennen, että blogin kuvien värit näyttävät valtavan saturoituneelta toisella tietokoneella. Jos siis kuvat näyttävät järkyttävän värikylläisiltä, niin syy ei ole minun vaan atk-laitteenne.

Playtime, peliaikaa.

Viimeaikoina olen todennut muun muassa seuraavaa:

  1. Snoop Doggin Drop it like it’s hot on helvetin pitkä biisi vetää karaokessa.
  2. Pystyn tekemään lähes virheettömiä jäljitelmiä Sampan grillin juustohampurilaisista.
  3. Jotkut mongolialaiset uskovat, että heihin ei tartu MERS kuten heikkoihin korealaisiin, koska Mongoliassa syödään niin paljon ihmiset vahvaksi tekevää lihaa.

Viime viikot olemme saaneet nauttia kylmistä suihkuista, sillä kuuma vesi on ollut pois päältä lähes yhtäjaksoisesti nyt melkein kuukauden. Suihkuteltuani muutaman viikon entiseen malliin sain kuulla, että olen asuntomme ainut asukki, joka on spartalaisesti käynyt kylmässä suihkussa ilman erityisjärjestelyjä. Kelattuani syitä masokismiin keksin syyksi ainoastaan kohtuullisen suomalaisen ”ei sitten, s*tana” -lähtökohdan vastoinkäymisiin. Hyväksyn masentavan todellisuuden.

Twitterin ja sitä myöten suomalaiset mediat on vallannut #theafricethemedianevershowsyou eli afrikkalaisten ottamat kuvat maanosastaan, joka yleensä näytetään pallomahaisten savimajalapsien pesänä. Kyseessähän on ihan kiinnostava aloite, jossa tuodaan oma maa esiin erilaisessa valossa kuin Afrikka-uutisissa ja kehy-järjestöjen prosyyreissä. Samassa hengessä ajattelin nyt näyttää teille vähän kuvia viime viikonlopun Playtime-festareilta. Mongoliahan tunnetaan jurtista ja paimentolaisista, mutta nykyäänhän pelkästään pääkaupungissa asuu jo noin puolet kansakunnasta – joskin iso osa heistäkin jurtissa kaupungin reunamilla. Maailmanpankki listaa Mongolian tulojen perusteella ylemmän keskiluokan maaksi, ja nuoria kiinnostaa USA eikä Venäjä tai etenkään Kiina. (Tästä aiheestahan journalisti V. Perttula kirjoitti Lännen Medialle viime sunnuntaina julkaistun artikkelinkin, joka ainakin Pohjalaisesta, Ilkasta ja Aamulehdestä löytyy.) Festareilla soi hevi ja pääesiintyjä oli Jenkeistä.

Festaripäivän alun nihkeys on sama Suomessa ja Mongoliassa. Lavalla heviä.

Festaripäivän alun nihkeys on sama Suomessa ja Mongoliassa. Lavalla heviä, Aravt.

Hevimimmejä.

Hevimimmejä.

Nämä tyypit lienevät olleet jossain muualla, kun on käyty laajaa kansainvälistä keskustelua intiaaniasujen soveltuvuudesta festarikamppeiksi.

Nämä tyypit lienevät olleet jossain muualla, kun muut ovat käyneet laajaa kansainvälistä keskustelua intiaaniasujen soveltuvuudesta festarikamppeiksi. Pisteet kuitenkin todellisesta antautumisesta teemalle.

Playtime järkättiin hienolla puistoalueella UB:n ulkopuolella, ja siellä oli muun muassa puita, jotka siis ovat yllättävän harvinainen näky maaseudulla. Alueen rajasi yhdellä laidalla joki, joka tarjosi myös kaksipäiväisten festareiden ainoan suihkumahdollisuuden. Mikäli olisimme ostaneet VIP-liput (jotka maksoivat noin 80€ kun taas tavalliset kahden päivän lipuista kustannettiin 25€), olisimme päässet yöksi jurttaan ja saaneet 80 tölkkiä olutta ja kolme pulloa vodkaa per henkilö. Kuulosti jokseenkin tornihuhulta, mutta haluan uskoa siihen. Tiedon meille tarjoili festaribussilla alueelle matkannut Purgatory Destroyersin syntikansoittaja, joka istui bussissa vielä klo 14.20, kun keikkansa piti alkaa klo 14.30. Hän kuitenkin oli viiden hengen bändin toiseksi aikaisimmin paikalle saapunut jäsen. Poikia rankaistiin soittovuoron muuttamisella ja setin rajoittamisella kahteen biisiin. Kolmannen ehtivät soittaa ilman lupaa ennen järjestäjien väliintuloa.

IMG_5385editedPIENI

Purgatory Destroyersin poikia oikealla ja vasemmalla kaveri.

Festarialuetta. Intiaani taas kuvassa.

Festarialuetta. Intiaani taas kuvassa.

Playtimessa oli vain kaksi lavaa: bändilava ja tanssilava. Tanssilavalla lähinnä tanssittiin dj-musan tahtiin rantahietikolla ja bändilavalla käytiin muodon vuoksi katsomassa, että eipä me tätäkään bändiä tiedetä. Poikkeuksen tähän teki etenkin kaverimme Dulguun eli the Magnolian, johon Instagramia seuranneet ovat saattaneet törmätä jamittelukaverinani. Hyvä, Dulguun! Dulguunin isä muuten sattuu olemaan Suomen kunniakonsuli Mongoliassa. Ylpeä isä oli katsomassa poikansa keikkaakin, mutta koska festaripäivä numero 2, en kehdannut mennä rupattelemaan Ulaanbaatar-napapaidassani ja galaksihousuissani.

Dulguun! / The Magnolian

Dulguun! / The Magnolian

Päälava, jota pystyi mukavan keski-ikäisesti seuraamaan myös istualtaan pöydistä.

Päälava, jota pystyi mukavan keski-ikäisesti seuraamaan myös istualtaan pöydistä.

IMG_5439editedPIENI

Tanssilava auringonlaskun jälkeen.

Festareilla yövyttiin tietty teltassa. Omaa telttakokemusta vei lievästi miinuksen puolelle koko yön teltan vieressä helottanut, generaattorilla toiminut kirkas valo, joka varmisti valvotun yön sekä kuulo- että näköaistin puolesta. Lisäksi meidän kahden hengen naftissa vaellusteltassa nukkui lopulta kolme festarinkävijää, joista kolmannen olisin ilomielin luovuttanut jonkun muun vaivoiksi.  Luovuttamisen sijaan lusikoin kuitenkin kiltisti ne muutamat valvotut tunnit ja jätin nukkumisen seuraavaan yöhön.

Kämppikset Anji ja Emily ilta-auringossa.

Kämppikset Anji ja Emily ilta-auringossa.

Jostain ilmestyi Instagram-kehys. Meitsikin pääsi kuvaan!

Jostain ilmestyi Instagram-kehys. Meitsikin pääsi kuvaan!

Juoma ja ruoka oli hulinoissa ilahduttavan edullista. Olut oli muistaakseni reilun euron, (vodkaan tehty) mojito kolme euroa ja lautasellinen kaupungin suosituimman meksikolaisen ravintolan kojun mättöä kaksi ja puoli euroa. Juomien edullisuus ja nautiskelualueen laajuus mahdollisti myös juomapelit.  Vaikken itse fyysisesti pystynytkään osallistumaan peliin, jossa tavoitteena on juoda nopeasti olutta, viihdyin katsomon puolella. Normaalistihan juomapelissä ideana on välttää juomista, mutta tämän ilmeisesti saksalaisen pelin tavoitteena on tyhjentää oma tölkki mahdollisimman nopeasti. Kaksi joukkuetta – kansainvälisessä porukassa jakoperusteena voi olla esimerkiksi valloittajat ja valloitetut – seisovat viivojensa takana ja yrittävät vuorotellen kaataa vedellä täytetyllä heittopullolla keskellä seisovaa pulloa. Mikäli pullo kaatuu, he saavat alkaa juomaan tölkeistään, ja lopettavat vasta, kun vastajoukkue on palauttanut kaadetun pullon paikoilleen ja juossut oman viivansa taakse. Sitten on toisen joukkueen heittovuoro. Näin jatketaan kunnes jommankumman joukkueen kaikki jäsenet ovat tyhjentäneet oman tölkkinsä. Kas näin:

IMG_5451editedPEINI

IMG_5454editedPIENI

Sunnuntaina meidän kämpän delegaatio uupui pääosin jo melko aikaisin, ja sai privakyydin festaribussilla takaisin kaupunkiin. Sitä ennen todistimme vielä jalanpäälleajon, kun paikallinen festarinkävijä sai Toyota Priusta converseilleen kovalla asfaltilla. Vaikka meillä yhteinen kieli löytyikin, paikallisia ei paljon kiinnostanut jäädä odottelemaan festariambulanssia ja kylmäpakkausta vaan totesivat itkun loputtua, että mitäs pienistä ja lähtivät vetämään. Ehkäpä sitten seuraavana päivänä jo löytyi motivaatiota tehdä jotain. Ja mikäs minä olen neuvomaan, olen vain heikko länsimaalainen lihanvihaaja.

IMG_5429editedPIENI

Kesäkuussa Mongoliassa viivähtivät myös vanhat Nepalin-kävijät Antti ja Tero sekä Antin tyttöystävä Henna. Laitan kamelikuvia kolmikosta erillisessä Gobi-postauksessa myöhemmin. Heippa!

– Anniina

Koulutuskaravaanin matkassa

KYLLÄ – olen vihdoinkin taas elossa saatuani noin 20 sivua etäkurssin esseitä kirjoiteltua, valtavat ylityömäärät tehtyä ja hieman hengähdettyä! Kansainvälinen seikkailija Ville Perttulakin piti Mongoliassa majaa toukokuun ajan ja aloitti sitten taas tänään työnsä lehtimiehenä Vaasassa.

En ole vielä ehtinyt juurikaan kertoa omasta työstäni täällä, koska olen siis tehnyt sitä parhaimmillaan reilusti kellon ympäri. Tällä kertaa esittelen teille jo vähän aiemmin muistiin kirjoittamaani asiaa päivähommista sekä liitän mukaan matkakertomuksen koulutusmatkalta Itä-Mongoliaan naisporukalla.

 IMG_3006pieni

Jonkun kotitalo matkan varrelta.

IMG_3449pieni

Stuupaa ja vuohilaumaa.

Tulin siis Mongoliaan tekemään töitä järjestöön nimeltä Information and Education Center (IEC), joka on Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) kumppanuusjärjestö. Olen tavallaan vapaaehtoisena molemmissa näistä järjestöistä. IEC teki vuosina 2012-2014 Ulkoministeriön rahoittamaa kehitysyhteistyöprojektia, jolle haettiin jatkorahoitusta vuosille 2015-2017. Rahoitusta ei kuitenkaan saatu, joten projektia on nyt muokattu ja sille haetaan rahoitusta vuosille 2016-2018. Tiesin rahoituksen peruuntumisesta etukäteen, mutten tiennyt, että UM:n rahat olivat IEC:n ainut tulonlähde – toisin sanoen IEC:llä oli vielä viime vuonna kymmenen työntekijää, mutta saavuttuani tänne selvisi, ettei siellä ole tällä hetkellä palkkalistoilla ketään. Pomoni Odno pyörittää järjestön käytännön asioita vapaa-ajallaan ja lisäksi kaksi muuta entistä työntekijää auttaa hoitamaan esimerkiksi kirjanpitoa. Etenkin huhtikuun ajan minua työllisti eniten uuden kehyrahoitushakemuksen kirjoittaminen, jossa olen avustanut Odnoa.

IMG_2996pieni

Tässä on maitoteetä hörppimässä työkaverini Angie, jonka kanssa teen eniten töitä. Angiella on yhteyksiä sekä IEC:hen että LEOSiin.

IMG_2995pieni

Tässä toinen LEOS-työkaverini Tsatsralt, joka on muuten koulutukseltaan taloustieteiden tohtori!

Koska IEC:ssä ei riitä töitä täyttämään työviikkoa, Odno on järjestänyt minulle töitä kahdessa muussakin järjestössä. Toinen on kuurojen järjestö, jossa opetan englantia kuuroille. Kirjoitan tästä kauhunsekaisin tuntein odottamastani mutta lopulta aivan mukavasta ajanvietteestä vielä lisää myöhemmin. Toinen järjestö on Liberal Women’s Brainpool (LEOS) – naisjärjestö, joka on ainakin toistaiseksi keskittynyt erityisesti naisten poliittisen osallistumisen tukemiseen. LEOSta muuten tukee tällä hetkellä isosti UNWOMEN. LEOSissa autan esimerkiksi etsimään rahoitusmahdollisuuksia, osallistun strategiatyöhön ja pidä esitelmiä naisten asemasta ja naisjärjestöistä Pohjoismaissa. Jep, olen yleisekspertti, ask me anything.

IMG_3001pieni

Tältä näyttää keskimääräinen kylänraitti. Talot seisovat päätien varrella, muualla ei ole mitään.

Huhtikuun lopulla olin LEOSin naisten mukana viiden päivän koulutusreissulla Itä-Mongoliassa. Ensin kävimme Khentii-provinssin pääkaupungissa Chinggis Khotissa (joka muuten tarkoittaa Chinggiksen kotia, koska itse mies oli syntynyt kyseisen provinssin aroilla – on muuten aika keskeinen hahmo ihan kaikkien asioiden nimeämisessä oluesta pankkeihin). Tämän jälkeen siirryimme Baruun-Urtiin eli Sükhbaatarin provinssin pääkaupunkiin, joka on kooltaan kotoisasti Lapuan kokoinen eli noin 15 000 asukkaan paikkakunta. Paikka voitti Lapuan muun muassa karaokemahdollisuuksien, painijapatsaiden, sammuneiden tulivuorten sekä juomavedessä olevan rikkihapon määrässä. Matkantekoa vauhditti ajoittain kovempi vauhti kuin suomalaisilla moottoriteillä sekä totta kai täysillä luukutettava paikallinen musisointi.

IMG_3248pieni

Painijapatsas paikallisen urheilutalon edessä.

IMG_3263pieni

Suomalaisnainen paikallisen kotkan edessä.

IMG_3183pieni

Paikalliset on kovia pelaamaan koripalloa. Kenttä saattaa löytyä jopa turisteille tarkoitetuista jurttaleireistä.

Olin ennalta miettinyt, miten vessareissut hoidetaan roadtripin aikana, kun tien molemmilla puolilla on suurimman osan ajasta vähintään kilometrin leveydeltä aavaa tasankoa. Suoritusta varten naisille suositellaan pitkää hametta, mutten tietenkään ollut pukeutunut sellaiseen. Muiden lörpöttäessä mongoliaa ajomatkalla minulla oli reilusti aikaa miettiä asiaa. Pitäisikö rehdisti pyllistää vain tietä kohti? Vai jotenkin yrittää hoitaa homma hanuri arolle päin? Kenties jokin innovatiivinen sivuttaisasema voisi toimia. Aluksi suojaisia paikkoja löytyikin silloin tällöin, mutta lopulta saavuttuamme tänne maan tasaisimmalle alueelle minulle osoitettiin ojaa parkkeeratun automme vieressä ja toivotettiin onnea. No, samapa tuo, kun ei näillä teillä juuri kukaan edes aja. EIPÄ. Kyykkyessäni persikka iloisesti tietä kohti huristelee kukkulan takaa näkyviin hyvää vauhtia kulkeva jeeppi, joka ohi mennessään päästää iloiset HONK HOOOONKit lumenvalkoiselle ahterilleni.

IMG_3128pieni

Tässä maisemassa.

IMG_3292pieni

Tätä mielettömän upeaa ja outoa iltavaloa sain katsella housut jalassa.

Kyllä me ihan oikeita hommiakin sillä reissulla tehtiin. Molemmilla paikkakunnilla LEOSin kolme työntekijää järjestivät yhteistyössä paikallisten vapaaehtoisten kanssa kaksipäiväisen kurssin naisille, jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamistyöstä esimerkiksi politiikan tai järjestötyön kautta. Kurssit vaikuttavat hyvin samanlaisilta kuin Suomessa: ensin tehdään icebreaker-osio, jossa ihmiset esittelevät itsensä, välillä tehdään vähän ryhmätöitä, paljon kuunnellaan luentoa ja välillä ryystetään kahvia. Meikän Suomen naiset -osio sai ansaitsemansa paikan lounaanjälkeisessä koomaslotissa. Lisäpisteitä koitin esitelmän alussa kerätä luomalla yhteenkuuluvuutta selittämällä, miten Suomessakin luonto on ankara ja naisten ja miesten on yhdessä täytynyt taistella toimeentulon eteen maatiloilla. Näytin myös kuvan heinätöistä, ja kerroin, että näin mun isä ja äitikin on ollut kesäisin koko perheen kanssa pellolla hommissa. Kuva oli 1900-luvun alusta… Loppukevennyksessä vastaavasti oli tietenkin pakko näyttää Johan Bävmanin ihania kuvia koti-isistä, jotka kovasti naisia hymyilyttivät.

IMG_3015pieni

Meikä selittää.

IMG_3047pieni

Tässä käydään kahden joukkueen harjoitusväittelyä.

Näille naisten kursseille otetaan noin 20-25 osallistujaa per kurssi, mutta hakijoita niille on ollut joskus jopa sata. Kaikki edustavat jotain puoluetta, julkista organisaatiota, järjestöä tai muuta vastaavaa. Porukka vaikuttaa innokkaalta ja aktiiviselta! Meikän tehtävä oli pääosin ottaa valokuvia LEOSin järkkärillä, joka on uudempi versio meidän järkkäristä eli olin vähän yllättynyt kameravalinnasta. Alustavien havaintojen mukaan mulla ja työntekijöillä on vähän eri käsitys hyvistä valokuvista, joten voi olla, että jatkossa lähinnä opetan kameran käyttöä ja joku muu ottaa kuvat. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä yrittänyt innostaa ihmisiä esimerkiksi kreiseilemään ryhmäkuvissa, joskin esimerkiksi kollegani reaktio ehdotukseeni ottaa virallisen poseerauskuvan lisäksi kuva, jossa tyypit vilkuttaa kameralle, oli yksiselitteinen: ”no.”

IMG_3126pieni

Tässä onnistuin kuitenkin saamaan lähes hulvattoman kuvan. Vasemalla työkaverini mukaanlukien pomo-Bujidmaa, oikealla paikalliset vapaaehtoiset. Tapana näytti olevan, että meidät saateltiin matkaan ajamalla porukalla kylän laitamille, jossa sitten juotiin vähän viiniä ja naposteltiin suklaata tai tässä näköjään viinirypäleitä (jotka on muuten pirun kalliita täällä).

IMG_3107pieni

Ennen lähtöä ehdittiin kuitenkin käydä lounaalla paikallisen koulun ruokalassa nauttimassa muun muassa maitoteetä, mitäs muuta (täällä siinä muuten ei ole sitä ällöä voita niinkuin tiibetiläisessä maitoteessä).

IMG_3110pieni

Koulupukuna näytti olevan punaiset, valkoraidalliset raitaverkkarit, jotka näyttivät massa-asuna kohtuullisen vekkulilta noin äkkiseltään luokan ovesta sisään kurkatessa. Tähän kuvaan osui kuitenkin vaan väliaikasiivousta.

Nyt voin myös työskennellä laillisesti, sillä työviisumi ja työlupa ovat vihdoin ilmestyneet pöydälleni.Prosessiin kuului muun muassa intensiivinen ja keksittyjen tarinoiden tähdittämä päiväkäynti trans-Mongolia-rataa pitkin Kiinassa. Tarpeen mukaan olen ollut niin pikku-Anniina – reppana opiskelija, jolla ei ole rahaa ylimääräiseen säätöön – ja toisaalta paikallisen järjestön keskeisen tärkeä apuri, joka ei todellakaan tarvitse paikallista järjestöä, mutta jota ilman paikallinen järjestö ei pärjää. Kaikenlaisia juttuja ja elämänviisauksia sitä on jo joutunut ottamaan vastaan, ja parhaan vinkin niiden käsittelyyn antoi kämppis: nauraminen on loppuviimeinen paras tapa ohittaa asiat, joista ei voi olla samaa mieltä.

IMG_3531pieni

Kiinaan mentiin ja tultiin junalla trans-Mongolia-rataa pitkin. Tässä vaunuemäntä tekemässä kierrosta.

– Anniina

Kissaterveiset

Heippa!

Ajattelin vaan tulla toimittamaan kuulumisista tärkeimmät eli kissoihin liittyvät. Tämän hetken kissasaldo on kaksi kisulia (mongolialaiset eivät hirveesti piittaa kissoista eli kehitystyötä on syytä jatkaa). Toiseen heistä pääsin tutustumaan lähietäisyydeltä orpokodissa sunnuntaina, jonne päädyin vastoin omia aikeitani.

Viimeisen viikon aikana on tullut useita hetkiä, joita parhaiten kuvaisin ööp-hetkinä. Ööp-hetket ovat tilanteita, joissa tajuan, että jossain vaiheessa olen kriittisen väärinymmärryksen uhri, mutta tilanne ei enää ole tyylikkäästi pelastettavissa, joten koitan vain jatkaa peliä. Esimerkiksi näin:

Viime sunnuntaina luulin meneväni viettämään rennot pari tuntia mamukämpässä pääsiäismunia maalaillen [huom. ortodoksien pääsiäinen]. Kaikki muut osallistujat ovat minulle joko täysin tai melko vieraita. Pimpotan asunnon ovikelloa.
– Moi! Olen Anniina. Tosi kiva, että sain tulla mukaan!
– Moikka! Oho, onpas sulla siistit vaatteet, meillä vois olla sulle jotain vaihtovaatteita… ja ei oikeastaan kannata ottaa takkia pois, sillä me lähdetään saman tien!
– Ööööp…
Menin muun porukan mukana autoon, jossa pikku hiljaa selvisi, että olemme siis menossa maalailemaan pääsiäismunia koko päiväksi orpokotiin kaupungin ulkopuolelle. No, aina valmiina ja silleen…
(Töihin liittyvä ööp-hetki oli esimerkiksi aamu, kun olin tullut paikalle luullen osallistuvani keskusteluun, mutta paikalla tapittikin silmäpareja odotettaen esitelmää odottamastani keskustelun aiheesta.)

Orpokodissa minua kuitenkin odotti hän:
kisse

Kuten näette, hän todella nauttii tilanteesta (kuvan otti kaverini Rafael, tänk juu!). Lasten mielestä oli typerryttävän hölmöä antaa kissalle näin paljon huomita. Tästä hyvästä sain palkinnoksi mongolialaisen nimen. Oletteko valmiita? Tässä se on:

МУУРБААТАР (lausutaan muur-baatar)

Olen siis Mongoliassa Kissasankari! Varsin oiva nimi, joskin hieman miehekäs, sillä -baatar on miehen nimen pääte. Ehkäpä 29-vuotias naimaton nainen alkaa tässä maassa jo vähän epänaisellinen ollakin, että tuskinpa tuo niin haittaa. Muurbaatar Mustikkamaa myös rimmaa aika hyvin.

Tässä niminikkareita perinteeksi muodostuneella lähtöringityksellä. Koska autoilumahdollisuuksia on rajatusti, mahdollinen matkustajamäärä per kerta on rajaton.

Tässä niminikkareita perinteeksi muodostuneella lähtöringityksellä. Koska autoilumahdollisuuksia on rajatusti, mahdollinen matkustajamäärä per kerta on rajaton.

Töitä on riittänyt, joskin tänään niitä tehtiin illalla jo valkoviiniä toimistolla nautiskellen. Muuten perusmeno: ruoka vanhenee jääkaapissa, kun en ehdi laittaa sitä, ja kaupasta en muista ikinä ostaa pöytälamppuuni uutta lamppua. Tänäkin iltana joudun siis käyttää huoneessani kolmea eri värilämpötilavaihtoehtoa tarjoavaa, kaukosäätimellä toimivaa kattolamppuani huoneen valaisemiseen… Hirvittävää, tiedän.

Kellertävin valoterveisin,

Anniina

P.S. Kannattaa seurata Sherpan Instagramia (jota muuten en kuulemma saa kutsua Instaksi), sillä sinne päivittyy juttuja useamman kerran viikossa.

Space party ja suomalainen kevätsää

On nuorallatanssia kirjoitella tilannetta selventävää blogikirjoitusta, kun omassa päässä kuluneet seitsemän päivää Ulaanbaatarissa ovat sekaisin kuin mongolialaisten ajantaju. Päiviä on yhdistänyt ainoastaan se, että jossain vaiheessa on ollut yö, jolloin on koitettu nukkua. Hieman sisällöllisesti yllättäneet työt ovat alkaneet välillä 9-15 ja loppuneet noin kello 14.30-22. Vapaa-ajan menot ovat vaihdelleet geokätköilystä lumisateessa uppomunien paistoon. Lopputuloksena kaikesta tehdystä on se, että olen jumalattoman väsynyt, kaikki irtokarkit on jo syöty ja osaan paremmin mongolian virallista viittomakieltä kuin mongoliaa.

Valitsimme kerrassaan mainion päivän a) kiivetä kukkulalle katsomaan maisemia b) etsimään mikro-kokoista ja erittäin hankalaa geokätköä. Tässä ollaan vielä toiveikkaita b-kohdan suhteen.

Lumi oli jo sulanut pois, mutta jo tuttuun Suomi-tyyliin mikään ei ole varmempaa kuin takatalven paluu aurinkoisella kevätviikolla. Tässä valitsimme kerrassaan mainion päivän a) kiivetä kukkulalle katsomaan maisemia b) etsiä mikro-kokoista ja erittäin hankalaa geokätköä. Tässä ollaan vielä toiveikkaina b-kohdan suhteen.

Tässä jo hieman toivon hiipumista ilmassa.

Tässä jo hieman toivon hiipumista ilmassa.

Vietimme Anji-kämppiksen synttäripäivää, ja menimme sen kunniaksi keilaamaan. Tässä voittaja-Emilyn notkea nakkaus.

Luovutimme geokätköilyn kanssa ja menimme jatkamaan Anji-kämppiksen synttäripäivän viettoa keilahalliin. Tässä voittaja-Emilyn notkea nakkaus.

Illalla pelattiin Craniumia. Englanninkielisten sanojen tavaaminen takaperin joukkueena oli vähän epäreilu tehtävä ja piirrostehtävänä sähköpeitto vähän erikoinen. Hyvin kävi silti.

Illalla pelattiin Craniumia. Englanninkielisten sanojen tavaaminen takaperin joukkueena oli vähän epäreilu tehtävä ja piirrostehtävänä sähköpeitto vähän erikoinen. Hyvin kävi silti. Yritin päästä hyvän tyypin kirjoihin tarjoamalla suomalaisia itsetehtyjä vappumunkkeja. Luotan selustani tulleen toistaiseksi taatuksi, sillä varastot tyhjenivät eli yksi naama veti 2-3 munkkia, mikä on ihan hyvä suoritus asialle vihkiytymättömiltä.

Itse synttärisankari Anji.

Itse synttärisankari kera ukkelinsa.

Yksi hienoimmista työjutuista oli päästä jo toisena työpäivänä maaseudulle. Menomatkalla tienpientareella nykymaailmaa ihmetteli muun muassa todella karvainen kamelikaksikko kera neljän kyttyrän. Pienen aluekeskuksen kylänraitilla toimettomana seisoskellessani juttuihini lyöttäytyi paikallisen koulun venäjän- ja englanninopettaja, joka oli innoissaan päästessään puhumaan englantia. Autolla huristeltiin suurin osa ajasta teiden ulkopuolella, sillä miksi rakentaa teitä, kun arolla voi vaan päästää menemään. Päivän päätti vierailu geriin eli jurttaan, jonka omistajat valvovat viljelysmaata ja kaivoa, jotka kuuluvat järjestölle, jossa olen hommissa. Kohokohdan kohokohta oli tietenkin jurtannurkassa kissanpentujen lailla naukuvat 3-4 päivän ikäiset 16 kiliä.

Katsokaa, miten lempeät silmät hänellä on! Kylänraittilehmä.

Katsokaa, miten lempeät silmät hänellä on! Kylänraittilehmä.

IMG_2489editedpieni

Tästä tuli mieleeni, että ger-teltat olis mahtavaa kamaa baarien edustoille! Yön väsyttämät taistelijat voisivat jäädä telttaan lepäilemään ja odottamaan suotuisampia kotiinpaluuaikoja.

Tältä alue näyttää kauempaa. Tämä asutuskeskittymä on oman alueensa keskuspaikka.

Tältä alue näyttää kauempaa. Tämä asutuskeskittymä on oman alueensa keskuspaikka.

Tämä ger oli vähän pysyvämpää sorttia, sillä perhe on asunut tässä jo seitsemisen vuotta, joskin heillä on toisessa paikassa kesäresidenssi.

Tämä ger oli vähän pysyvämpää sorttia, sillä perhe on asunut tässä jo seitsemisen vuotta, joskin heillä on toisessa paikassa kesäresidenssi. Huomatkaa muuten toisessa moottoripyörässä mielettömät lampaantaljat, jotka suojaavat käsiä viimalta. Tämän gerin yhteydessä oli kaksi aurinkopaneelia sekä lautasantenni tv:n katselua varten. Kehitys kehittyy!

Perheen tytsy selkeästi tykkäsi pallopeleistä.

Perheen tytsy oli pallopelimiehiä.

Karvahevonen

Karvahevonen

Perheen isä päästelee tässä vuohille juomavettä kaivosta, jonka IEC (mun vapaaehtoistyöjärjestö) on rakentanut. Jäin miettimään, että mistä nämä tyypit normisti vetensä saa.

Perheen isä päästelee arkikäytössä olevassa perinnepuvussaan vuohille juomavettä IEC:n rakentamasta kaivosta. Jäin miettimään, että mistä nämä tyypit ilman kaivoa vetensä saisivat.

Jos menee tupiin geriin, niin ruoatta ei pääse pois. Tässä pilkotaan vasaralla kuivattua lihaa nuudelikeittoa varten. Vinkki kotikeittiöihin!

Jos menee tupiin geriin, niin ruoatta ei pääse pois. Tässä pilkotaan vasaralla kuivattua lihaa nuudelikeittoa varten. Vinkki kotikeittiöihin!

Nuudelit tehdään ilmeisesti aina alusta asti itse. Tässä heitetään pastaa pataan lihojen perään.

Nuudelit tehdään ilmeisesti aina alusta asti itse. Tässä heitetään pastaa pataan lihojen perään.

Niin ja tässä vielä niitä kilejä! He olivat niin pieniä, että asustivat vielä sisällä. Hieman itsehillintähankaluuksia lässytyksen suhteen oli ilmassa.

Niin ja tässä vielä niitä kilejä! He olivat niin pieniä, että asustivat vielä sisällä. Lässyn lässyn lää.

Kielipääni ei mielestäni ole erityisen hanurista, mutta tällä hetkellä osaan mongoliaksi kolme sanaa: hei, kiitos ja pasteija. Sosiaalisesti semisti vaivaannuttavaa on, että mongolialaiset nimet ovat yhtä hankalia kuin kaikki muutkin mongolian sanat. Olen esittäytynyt ehkä noin 30 mongolialaiselle, ja näistä esittäytymisistä muistan viisi etunimeä – kolme suullisesti ja kaksi viittomakielellä. Mielestäni mongolialaiset voisivat vaan alkaa käyttämään englanninkielisiä käännöksiä nimistään, sillä lähes säännönmukaisesti yhdyssanamaiset nimet ovat mitä mielikuvituksellisimpia rakennelmia – eräs nimi on esimerkiksi englanniksi space party. Mustikkamaa on kaltaistensa joukossa.

IMG_2776editedpieni

Tänään herätessä keittiön ikkunasta näkymä oli tämä. Päivä kului muun muassa hoidellessa virallisia asioita eli ajelemalla autolla ympäri UB:ta luukuttaen täysillä Bohemian Rhapsodyä.

Niin, kaiken tämän säädön keskellä odotan oikeastaan innolla arkea. Onneksi se on ainakin tähän mennessä koittanut joka kerta ja kaikkialla.

– Anniina

The Sherpa is everywhere

Follow my blog with Bloglovin

(Had to paste that link there to convince Bloglovin that it really is us writing the blog.) So, in case you’re reading so many blogs that you’re using Bloglovin to keep track of them, you can now follow us, too, so that you can easily see when there’s an update.

I also made an Instagram account for us (@ suitsyousherpa), and even those of you who aren’t using it (hi, mom and dad!) can see it here: http://www.instagram.com/suitsyousherpa.

IMG_2529_editedpienirajaus